|
"MUISTATKO
AIKAA?
KYLÄKIRJAN KANNET MENEE KIINNI"
Loppurutistusta ja täydennystä
Kirkonkylän, Emoniemen ja Pellikkaperän kylien
elämänmenon tallennusta on nyt tehty yli neljä vuotta.
Kyläkirjan kannet ovat todella menossa kiinni.
Olemme vastaanottaneet kyläkirjaan käytettävää aineistoa
joko teksteinä tai muistitietoina sekä vihjeinä jututtaa
sitä tai tuota muistajaa. Aika on osoittautumassa
kuitenkin rajalliseksi, emme ehdi millään kaikkia
”vihjehenkilöitä” käydä haastattelemassa. Lisäkorvat ja
kädet eivät olisi olleet pahitteeksi?
Vapaaehtoista sitoutumista voi vain ihmetellä. Ilta
illan jälkeen on innokas toimituskunta kokoontunut
Jokilatvan Opiston piirinä yhteen seurakunnan
leirikeskukseen.
Illoissa onkin kuultu valmistumassa olevia tekstejä ja
iloittu aidosti kerrottavista löydöistä kaukaa historian
hämäristä. Innostuminen muistikuviin esim. valokuvasta,
jonka viesti on herättänyt uutta ”pengottavaa” muistien
kätköistä. Kaikkea ei voi edes sanoin kertoa, kuvat
puhukoon syvää kieltään tulevassa kirjassa. Olemme
kuitenkin vaativien valintojen edessä, miten parhaiten
saamme tallennettua ne kaikkein tärkeimmät asiat
jälkipolville?
Ryhmänä on tehty lukuisia matkoja Oulun
maakunta-arkistoon tutustuen siellä oleviin
asiakirjoihin. On istuttu kymmeniä yhteisiä iltoja tai
yksinäisiä päiviä kaupungin arkistossa, takana monilla
myös omia reissuja maakunta-arkistoon sekä eri
sanomalehtien arkistoihin. Suullisia tietoja on näin
myös pyritty tarkistamaan virallisten lähdeaineistojen
avulla.
Osa-alueiden kokoaminen yhteen muiden tiedon murusten
kanssa juohevaksi tekstiksi on tapahtunut kirjoittajansa
kotityönä. Perheen muiden jäsenten on pitänyt joustaa
antamalla kirjoittajalle omaa aikaa ja tilaa .
Mitä pidemmälle aineiston kirjoitustyö on edennyt, sitä
uskollisemmin on ollut pakko unohtaa muut kotityöt tai
harrastukset.
Paikallisessa pyörinyt kirjoitussarjamme ”Muistatko
aikaa” - on ollut luettavissa kyläyhdistyksen
kotisivuilla www.pyhajarvikk.com ja nämä kirjoitukset
ovat siellä edelleenkin kaikkien luettavissa.
Mahdolliset viimehetken lisätekstit, valokuvat tai
muunlainen mielenkiintoinen materiaali on mitä
pikimmiten syytä saattaa toimituskunnan käsittelyyn.
Aikaa on tämä kuluva toukokuu 2008.
”Pullea ja mehevä kyläkirjalapsi” kuoriutuu kapaloistaan
joulukuun-08 alussa juhlavin menoin.
Toimituskunnan ja kyläyhdistyksen puolesta tehdystä
työstä
kiittäen
Laimi Shemeikka
[ Takaisin ]

|